Nopea alkulohko – hyviä pelejä

Niin se hujahti tammikuu ja viisi matsia pelattiin vauhdilla läpi. Hienosti pojat pelasivat, sillä viidestä matsista kolme voittoa ja kaksi tappiota. Vähän Ricoh-turnaus toisti itseään ja korkeimman lohkon jatkopaikka jäi kolmen korin päähän. Tänä vuonna Final-four viikonloppuun voivat pojat merkitä vapaata. No tiesimme, että vuotta vanhempien sarja on kova ja II-divarin syyskierroksella ja kevään alkulohkossa oli todella paljon erinomaisia pelejä.

Honka Wizards ja Hypo White

Hongalla oli niin kova nippu kasassa kylään tullessa, taisi olla osa ykkösenkin pelaajista mukana, jotta siinä ei ollut meidän pojilla nokan koputtamista. Hyvä taistelu, mutta rosteri nyt ei vaan vielä riittänyt.

Hyvinkäällä oli tiukkaakin tiukempi matsi HyPoa vastaan, joka vasta loppumetreillä kääntyi Hyvinkään voittoon. Peli aaltoili ja tilanteet vaihtuivat, tasaiset matsit ne parhaita ovat. Upea taistelu.

Sykistä tiukka voitto

Viimeisenä alkusarjan otteluna oli matsi Sykkiä vastaan. Pojilla oli todella hyvä alku ja ottelu näytti suhteellisen helpolta hommalta. Sykki nyt ei ollut ollenkaan samaa mieltä ja vähitellen he alkoivat ottaa ensimmäisellä jaksolla syntynyttä kaulaa kiinni. Tiukka oli taisto viimeisellä neljänneksellä, sillä kahden korin päähän Sykki pääsi. MaSu sai loppuminuuteilla pari käänteentekevää koria ja viimeisen hyökkäyksen pojat pelasivat ammattimaisesti: aika kellosta pois, loppuun vapaa heittopaikka. Korisukka heilahti, hieno kori!

Meidän uudet 07-pojat ovat todella kehittyneet kauden aikana. He pärjäävät ja tuovat tarvittavaa lisävoimaa II-divarissa todella hienolla tavalla.

Onneksi pelit eivät nyt millään muotoa ole vielä ohi ja jatkosarja tarjoaa tasaisia hyviä matseja vielä kevään mittaan.

Ei muuta kuin kannustamaan ja seuraamaan poikain edesottamuksia. Kotipeleissä buffa tarjoaa antimiaan.

Mikäs tämän parempaa viihdettä olisi?

MaSu 07/08 pelaa vkoloppuna
Lauantaina 9.2.2018 klo 14:30
Minipojat III div Keravan Kori, Keravan ammattiopisto, Sarviniitynkatu 9

Lauantaina 9.2. klo 15:00
Minipojat I div Porvoon Tarmo, Linnankosken Lukio, Piispankatu 24-26